Etusivu

Esittely

Keikat

Tekniikka

Live-kuvat

Kuukautiset

Vieraskirja

Press

Leveys

Takaisin

Vesa

Nimi: Vesa Saarikoski
Soitin: Rummut
Horoskooppi: Skorpioni

Paras keikka, jonka nähnyt: U2 Helsingin Olympiastadionilla vuonna -97. Se keikka taisi mennä bändillä itselläänkin top kymppiin, muistelisin kuulleeni...

Paras soitettu keikka: Meiningin ja soiton onnistuneita liittoja on tapahtunut ainakin Levin Poro-Areenalla sekä Kalajoen juhannuksissa.

Oma bio: Mulla ja pikkuveljellä oli vanhempien kanssa sopimus, että saadaan ihan oikeat rummut kunhan täytän 11. Oltiin nimittäin jo parin kolmen vuoden ajan paukuteltu peltipurkeista yms. itse tehtyjä "rumpuja". Rumpuinnostus ei osoittanut lopahtamisen merkkejä, joten diiliä aikaistettiin ja taisin saada ekat rumpuni jo kymmenvuotiaana. Käytiin sitten veljen kanssa vuoden verran rumputunneillakin Juha-Matin silloisella rumpalilla. Nuoteista soitto ei kuitenkaan pitemmälle päälle innostanut ja tunneilla käynti lopahti. Sittemmin rumpujen opiskelua on tullut harrastettua itseopiskeluna.

Bänditoiminnat lähti käyntiin jo heti alussa ja en muista puolta vuotta pitempää aikaa elämässäni, etten olisi kuulunut johonkin bändiin. Levylle asti näistä bändeistä on yltänyt Suosikki-lehden Rock-Kuninkuuden vuonna -89 voittanut Luka sekä Jakarta.

LeeWingsin ulkopuolisia harrastuksia on tällä hetkellä mm. soittaminen Tampereen Henry's Pubin sunnuntaisissa featuring-klubeissa Cover Co:n kanssa. Mukavaa hommaa, hyvä bändi ja vierailijat ovat olleet legendaarisia kuten Olli Lindholm, Pate Mustajärvi, Virve Rosti ja Muska!

Kamat: Premierin Genista setti ja Zildjianin symbaaleita.

Paras biisi: Parhaat biisit on ehdottomasti Policen "Message in the bottle" ja Rushin "Limelight". Nuo biisit ei ole välttämättä edes kyseisten bändien parhaat, mutta ne ovat ensimmäiset heiltä kuulemani ja sen jälkeen ei ollut epäselvyyttä maailman kahdesta parhaasta bändistä!

Idolit: Ismo Alangon kuva roikkui mun huoneen seinällä varmaan ikävuodet 13-18 eli koko Hassisen Koneen olemassaolon ajan ja pitkään sen jälkeenkin. Raivokkaan karismaattinen esiintyjä, hyväsoundinen laulaja ja loistava biisintekijä. Hassisen Koneessa yhdistyi sopivassa suhteessa taiteelliset kunnianhimot ja tarttuvat popmelodiat. Vanhemmalla iällä idolipalvonta on jäänyt vähemmälle, mutta Robbie Williams on pakko mainita. Loistava hahmo ja esiintyjä!

 

Takaisin

© 2004 - 2010 *LeeWings* All rights reserved | Email: leewings(at)leewings.com