Syyskuun keikkaraportti
Moi! Syyskuukin siinä sitten meni ja muistin lokeroihinkin jäi jotain kerrottavaa. Kuukauden eka keikka oli Haapajärvellä, joten bussinkeula ensin 9-tielle ja siitä valtatie 4:lle kohti pohjoista. Vanhanrouvan (eli bussin) jääkaappi täyteen perinteiseen tyyliin Hirvaskankaan Essolla ja sitten rallatellen kohti Elämänjärveä, jonka kohdalta tiukka vasen ja sitten oltiinkin jo perillä. Harmiksemme huomasimme, että turhaan olimme ajaneet kuolemaa ja nopeusrajoituksia uhmaten kohti päämääräämme, sillä meillä oli tarkoitus ehtiä perille ennen World Cup ottelua, Suomi - Ruotsi. Kiireet loppui siihen kun huomattiin, että hotelissa ei näy Tv-4...perkele, että söi miestä!!! No, txt: viesti- ja soittoäänet huusivat punaisella koko pelin ajan ja pakkohan puhelin oli ottaa saunaankin mukaan, peli päättyi muuten 4-4.
Niin juu, keikalla oli hyvä syke ja Jussikin veti niin hienon soolon, että itsetunto kasvatti miestä ainakin metrin... vai miksiköhän mies muuten olisi aamuyöllä väittänyt katon olevan niin matalalla?! Edellinen keikka Haapajärvellä oli muuten joskus joulunaikaan... muistan sen hyvin siitä kun joku pelimanni mennessään nukkumaan unohti avaimen hotellihuoneen oveen. Aamulla herätessään ja suihkuun mennessään poppari teki yllättävän havainnon, what a fu..k bändin viikariryhmä oli roudannut hotellin respasta kolmemetriä pitkän joulukuusen suihkukoppiin!!! Siellä se könötti latva kaarella ja lamput loistaen... poppari joutui sit aamulla roudaan, korvat punaisena kuusen takaisin respaan ja tietysti kiitti kohteliaasti lainasta, mutta samalla veristä kostoa hiljakseen sisällään janoten!
"Tie mulle näytä Amarilloon" lauloi Iso-D aikoinaan. Me kyllä osattiin sinne ihan omin konstein, sillä sehän on ravintola Tampesterissa. No, juu kaikki paitsi rumpalistimme Vesku, koska hän saapui tyylikkäästi lentorahtina Lontoosta tunti ennen keikkaa hyvän ystävämme Oinarin kanssa. Hymy korvissa asti kaksikko palasi Rushin keikalta takaisin maalaismaisemiin. Juu, pari uutta filliä oli rumpalistimme ainakin bonganut siltä matkalta kun "parissakin" biisissä tuli uusia aika "kimurantteja juttuja". Miksaamassa oli uusi-uusi-uusipoika, eli Teemu ja valaistusarsenaalia hoiti Mr.Mauri. Isot kiitokset ukoille! Bändillä ja yleisöllä oli kova meininki ja saatiin loppusetistä myös stemmalauluvahvistus kun lavalle saapui, ei miksaaja vaan Uniklubin Teemu, "hyvin sä vedit". Hyvä meininkiiii!!!
Mäntsälä mielessään mentiin sitten Amizzaan. Miksaamassa Terhi joka on todella "hyvä jätkä"!! Mäntsälä ei petä koskaan, sillä siellä on aina hyvä meininki. Käytiin hurraamassa Agentsin poikien keikkaa paikallisessa tanssipaikassa, hyvä syke oli. Kiitokset äijille kun järkkäs meitit ineen!!! Amizzan henkilökunnalle isot kiitokset, toivottavasti taas pian tavataan. Terhille vielä kiitokset hyvästä duunista (pieni hentoinen tyttö mutta kantoi kamojakin, ainakin kahden raavaan miehen edestä) ja tietenki siitä, että toit väsyneet soittajat turvallisesti takaisin Tampesteriin.
Jurvassa oli sitten kuukauden viimeinen keikka. Pohjalaiset eivät oikeen olleet suurella juhlatuulella sinä päivänä, niukanlaisesti oli väkeä, liekö syy ollut rallikisat/ajot? no, jotku autokisat sielä kummiski oli seuraavana päivänä, mutta se ei kuitenkaan estänyt meitä pitämästä hauskaa ja kyllähän me hauskaa pidettiinkin, niinkuin kaikki paikallaolijatkin, tästä on hyvä jatkaa... Danke Jurva! Lopuksi Politiikkaa! Nyt Parkanon seudulla on sellainen ehdokas jota kehottaisimme Kunnallisvaaleissa äänestämään. Leewingsin saamien tietojen mukaan Harr**, yhm, ehdokkaan mainoskampanjaa voisi luonnehtia matalaprofiiliseksi, on kuulemma pakko pysyä vaalibudjetin sallimissa rajoissa. No, eipä 0e budjetilla kovin paljon näkyvyyttä saakkaan. Okei, eiköhän tämä riitä politiikkasta mutta, ÄÄNESTÄKÄÄ ehdokasta Nro. 11, Etusormi, Pikkusormi...
By: Harri-Setä & Örtsi