Riitiksen raportti

Valopäämme haltija, Tomi, vietti kyseisenä iltana syntymäpäiviään ja oli varautunut iloiseen tapahtumaan hankkimalla erilaisia virvokkeita bussin täyteen. Juhlatunnelmaa hän nostattikin muun muassa nauttimalla kossua suoraan takataskusta, Suomen kansallisjuomaa siis. Keikka alkoi puoli 12 ja valosuunnittelija Salminen oli päättänyt aloittaa juhlinnan toden teolla tasan kello 12 avaamalla kuohuviinipullon. Orkesterin ja yleisön hoilatessa "Paljon onnea vaan", valaisumestarimme repikin pulloa auki epätoivon vimmalla, josta seuraa aina se, että neste alkaa elää nimensä velvoittamalla tavalla eli kuohua yli. "Suu eteen!" - huusin päivänsankarillemme. No, eihän se osunut. Lattiahan siitä sai osansa. Mutta juhlavasti saimme kuin saimmekin viimein kilisteltyä kristalleja ja keikka voi jatkua. Valotiskin eteen ihmiset kantoivat koko ajan mitä erilaisimpia juomia sankarillemme ja kaikilla niillä oli yksi yhteinen nimittäjä: Yksikään ei valonlapsemme käsittelyssä pysynyt pystyssä kolmea sekuntia pidempää aikaa.

Koitti karaoken aika ja Savu-Salminen ilmoitti käyvänsä rakontyhjennyksellä. Ravintolan henkilökunta oli ystävällisesti suojannut työolosuhteemme tukkimalla ainoan kulkureittimme kyljelleen kaadetulla pöydällä ja tämä tietohan valui kullankeltaisen nesteen mukana pönttöön Tomin kätellessä itseään. Pissa tuntui kestävän ikuisuuden ja "Liikkuvat esiin" - Salminen alkoi jo hötkyillä. Paniikissa ja housujaan nostellen syöksyy työpistettään kohti ja törmää tietenkin siihen pöytään, josta lentää yli suoraan turvalleen, jalat tosin edelleen sätkien vauhtia. Pomppaa ylös kuin sätkyukko, jatkaa syöksyään kohti asemaansa, kompastuu lattialla omana korokkeenaan pitämäänsä kaljakoriin ja yrittää ilmeisesti seinän läpi amerikkalaisesta jalkapallosta tutun "muurinmurtaja" hyökkäysasennon avulla. Valopöytä lentää ties minne ja lievästi sekavanoloinen valonantaja keräilee itseään ja tiskinosia "Show MUST go home" - aktin jatkuessa. Yllättäen miehemme saa palikat kasaan ja jatkaa työsarkaansa. Oli oikein ilo katsella kun joku nauttii työstään niin riemurinnoin, että joka kerta valotilannetta muutettuaan karjaisee kuin King Kong ja nostaa toisen käden hevitervehdykseen (you know, etusormi, pikkusormi...) ja tanssahtelee. Eli noin joka toinen sekunti. Hauska ukko, 22w.

Riitis