Miksaajan silmin nähtyä osa 4 Jussi, maanteiden kauhu. Miksikö aloitin juuri noilla sanoilla? Kärsivällisyyttä, rakkaat lukijat, ehkä se teille vielä valkenee... Tapahtumasta on kulunut jo joitakin vuosia ja sai alkunsa siitä, että peloton hurjapäämme Jussi sai tien päällä taudin: Moottoripyöräkuumeen. (Mitä te oikein kuvittelitte...?) Tämä Ritari Verinen siis päätti kerralla suurentaa ratsunsa kuutiotilavuutta kusiluistimista kaksipyöräiseen peltihevoseen ja aloitti saagansa lukemalla kaikki mahdolliset myynti-ilmoitukset ja jättämällä yhtä monta omaa lisäksi. Muuhunhan ei juuri aikaa enää riittänyt: Parkanon Giagomo Agostini oli lavallakin nahkapuku ja kypärä yllään. Visiirin sisäpuoli sumeni jo ekan biisin aikana kun siellä piti niin surrata ja päristää imitoiden kaikkia yli 500cc fillareita mitä oli eteen sattunut tulemaan. Ja ne lisävarusteet: Ennen kuin uutta rakasta lasta haikara oli perheeseen tuonutkaan, kaikki mahdollinen oli jo hankittu. Lämmin tallipaikka, avaruusteknologian sivutuotteena syntyneet ajopuvut, -kypärät, -saappaat ja -hansikkaat, mopolle oma ruokakuppi, muita pikkufillareita seuraksi yön yksinäisille tunneille, sata litraa maailman parasta moottoriöljyä jne., lista on loputon. Myös jäsenyyttä oli haettu Jävla Ängels (you know..) ryhmään sielunveljien seuraan. Sitten koitti ilon ja onnen päivä: Löytyi viimeinkin se ajopeli josta oli märkää unta nähty jo kuukausia. Eikun pankkiin, rahat kouraan ja luomaan ihastelevia katseita ikioman kullan kaareviin ja kumpuileviin muotoihin. Sen jälkeen olikin jo aika katsastaa moottoripyörän linjat: Siinä se oli. Kauan himoittu Jussi "Speedlimits are for suckers" Ojasen Ohjus. Ensimmäinen kuukausi nukuttiin samassa pilttuussa pyörän kanssa luoden keskinäistä luottamusta yöllisillä syväluotaavilla keskusteluilla. Ja sitä pyörää tietenkin pestiin ja vahattiin pesemisestä ja vahaamisesta päästyäänkin. Sitten alkoivat koeajot 03-alueen luonnonkauniille reiteille ja viimein koitti kauan odotettu hetki: Oli aika lähteä nuorikon kanssa risteilemään kohti tuntematonta ja vaimokekin sai tulla mukaan. Peloton sankarimme pakkailikin uutterasti sivulaukkuja, että sai myös toisen ihmisen kamat mahtumaan kaiken maailman ruokakuppien ja öljyjen sekaan. Sitten: WRUUMM!! Evil Knievel polkaisi maailmanlopunmasiinan käyntiin ja matka sai alkaa. Vapauden tuulet tuiversivat hiuksissa ja nahkapuku pullistui ylpeyden tunteesta kun vastaan ajoi toinen motoristi ja morjesti. Voi tätä ilon ja onnen päivää! Ja iloa kestikin muutaman päivän, kunnes eräällä valtatiellä meidän alfauroksemme kohtasi voittajansa: Taivaalta tipahti visiirille pari tippaa... niin, vettä. Siitä paikasta unohtui haaveet Viikinkien Valhallasta ja mitä niitä muita vain oli ollutkaan, jarrut pohjaan ja lähimmän puun alle sadetta suojaan. Sade vain oli päättänyt toisin ja ei aikonutkaan tauota, joten perherauhan säilyttääkseen pyöränsarviin oli uskaltauduttava. "Wruum", mopokin aneemisena vastasi käynnistyskutsuun vaistoten isäntänsä hädän ja haluttomuuden. Mutta kuten hyvin usein, takapenkillä ollaan eri mieltä. Matkaan ohoi ja kilometrimittarin neula pyörryttävään 30 km/h kohtaan. Taisi jopa vanhainkodista karannut ukkelikin huristaa ohi moottoroidulla rollaattorillaan ja mulkoilla äkäisesti tätä liikkuvaa shikaania. Ja kuten voitte uskoa, kotimatka kesti n. sata vuotta ja rapiat. Viimein kotiin päästyään mahtava motoristimme alkoi heti väsätä myynti-ilmoitusta: Myydään vähän käytetty x moottoripyörä kaikilla herkuilla... Niin, onhan Teräsmiehelläkin heikkous: Kryptoniitti. Ei vaan löydy maapallolta... Riitis, The Man Behind The Desk