Mixaajan silmin nähtyä, osa 2
Viking Isabella (joskus) Rankan työpäivän jälkeen suunnistin hapuilevin jaloin (merenkäyntiä...) kohti omaa hyttiäni vain huomatakseni, että tuo kitaran Michelangelo oli yllättäen tuupertunut työmäärän uuvuttamana kapyysinsa vuoteelle, mutta ei ollut väsymykseltään jaksanut laittaa oveaan kiinni/lukkoon. Niin mitäpä siinä sitten olisi ollut muutakaan tehtävissä, kuin antaa opetuslapselle uusi opetus. Eli se miksaajan tärkein työkalu (tussi) takataskusta ja tuumasta toimeen: ensin hyvin valaisevia, älykkäitä ja kannustavia iskulauseita hytin seiniin ja peileihin, tyyliin "Anna homo pillua!", "Hymyile, olet turvakamerassa!" ja muuta tuiki tärkeää informaatiota.
Sitten varsinaisen mestariteoksen pariin: ensin kasvot afrikanparkanolaiseen muottiin eli ei milliäkään valkoista jäljelle. Vartalo sai luvan toimia mestarin valkokankaana, jolle hän loihti mitä kauniimpia maisemamaalauksia, kirkkoveneet ja kaikki. Taisipa raukka olla menossa johonkin alavatsanseudun leikkaukseenkin huomenissa joten kirjoitin tohtorishenkilölle ns. ajo-ohjeet: katkoviiva elimen ympäri about keskelle ja ohjeistus "Tästä poikki". No, Jussihan tämän kaiken kosti lainaamalla puhelintani ja lähettämällä 2 kpl tekstiviestejä: Virve Rostille ja Olli Lindholmille. Viestit olivat yhtenevät: "Miksi otitte ton paskan kitaristin bändiinne?! Mä olen paljon paree!!" Jep. Lainauksen jälkeisenä aamuna olinkin jo hieman ehtinyt kummastella Virveltä saapunutta viestiä: "Vai niin." Ei tainnut Daffykaan puhua mulle kuukausiin, kun oli juuri saanut vakanssin Yö-orkesterista... Tätä saikin jo hieman selitellä... ja pitkään. Laivayhtiölle tiedoksi, että allekirjoittanut pesi kyseisen hytin krapuloissaan aamulla. Operaatio kesti tunnin.
Isabellahan on varsinainen kultakaivos tämänkaltaisen toiminnan tiimoilta: samainen 6-kielisen taitaja Mick Marsbar toi kerran vieraakseen reissulle erään mieshenkilön, joka oli menossa Tukholmaan tapaamaan tyttöystäväänsä ja sai tällä tavoin ikimuistoisen matkan samalla rahalla. Varsinainen keikkahan on jälleen kerran täysin toisarvoinen muiden aktiviteettien rinnalla. Tällä kertaa tapahtumapaikaksi valikoitui laivan yökerho. Vieras oli viimeisiksi sanoikseen lausunut "En voi oikein mitään ottaa kun aamulla aikainen herätys ja tyttö odottaa satamassa". Virhe! Suora leikkaus kello puoli neljään aamulla: herra rötkötti loota jumissa yökerhon penkillä ja aavistin tilaisuuteni tulleen (olinkin odotellut sitä jo parisen tuntia). Eli juosten 3 kerrosta alas, hyttiin, tussi taskuun ja 3 kerrosta ylös takaisin pahaa-aavistamattoman uhrini viereen. Sillä välin herra olikin ehtinyt ottaa mukavamman asennon ja makasi pää ja hartiat sohvalla perse lattiassa ja kuin vietellen hänen paitansa oli noussut kainaloihin paljastaen kauniin, rahalla rakennetun miesvartalon. Sormeni suorastaan kipinöivät kun syöksyin tämän canvaksen kimppuun ja taiteilin hänen vatsaansa seuraavan tekstin: "Stamp me and send me back to Finland". Yllättäen tämä Jeesus koki ylösnousemuksen meidän todistajien läsnä ollessa ja päätti pitää jatkot hyttikäytävällä: hän kuunteli siellä Black Sabbathia parisen tuntia, kunnes koki tarvetta oikaista itsensä laverille.
Aamu tuli jokseenkin äkkiä ja täysin odottamatta tämänkertaiselle tarinamme Superhessulle. Ei herännyt tyttöystävänsä soittoihin ei, mutta saman hytin kitaristiveljemme ymmärrettävästi ärsyyntyi jatkuvaan pirinään ja kömpi lopulta vastaamaan ja kuuli naisenäänen: "Tääl on piip-se, missä piip-se on ja miksei se vastaa puhelimeen?! Se laiva on vaan puolitoista tuntia satamas ennen kun lähtee takas Suomeen... ja ny on jo yli tunti menny!!!" No, eikun herättäjäjuhlat käyntiin ja viimein sankarimme nousikin jaloilleen (ei tosin herännyt vielä) ja alkoi rohmuta tuliaisia kassiinsa: viinaa, viinejä ja tupakkaa. Yllättäen sinne kassiin livahti Ojasen hankkimat iloliemet (jotka olivat n. 6 kertaa kalliimpaa laatua...) ja Jussi parka joutui loppureissun "nauttimaan" kolmen markan Tshekkiläisiä laatuviinejä. Mutta onneksi huoleton veikkomme selviytyi kuin selviytyikin Ruotsin rannoille ilman rannikkovartioston apua ja ainoaksi kysymysmerkiksi jäikin mitä tyttöystävä piti herran uudesta lookista.
Riitis, The Man Behind The Desk