Mixaajan silmin nähtyä. Parkano (jouluntienoo joskus): Herra kosketinsoittajalta tuli ennen keikkaa kaino pyyntö, josko hän voisi luistaa sisään roudauksesta tällä kyseisellä päivämäärällä ja viettää laatuaikaa perheensä kanssa (lue: kosketinsoittaja on syönyt liikaa läskiä ja suklaata ja häntä laiskottaa). No, mikäs siinä, minullahan on rulla teippiä... Herra kosketinsoittaja suvaitsee saapua paikalle vain hieman ennen settiä sulostuttamaan takahuoneatmosfääriä olemuksellaan ja pikaisen tarkastuksen jälkeen ollaan valmiita aloittamaan. Eka biisi: odotettavissa kaunista pianonsoittoa, vaan ei: olin teipannut koko koskettimiston kiinni toisiinsa koskettimien alapuolelta, joten yhden koskettimen painallus vei myös mukanaan kaikki muut 60 kosketinta aiheuttaen herra kosketinsoittajalle sydämentykytystä, harmaita hiuksia ja ylipäätään väänsi pään kysymysmerkille. Ei luistellut sen koommin. Terveisiä Junnulle! Perämetsän metsästysmaja joskus: Kyseessä oli jonkin laatuinen yksityistilaisuus, pieni paikka, odotettavissa vähän yleisöä ja miksaajaa (allekirjoittanutta) laiskotti joten tämä äänenpoiston ammattilainen ei jaksanut roudata kamojaan salin perälle, koska se olisi hänen näkemyksensä mukaan vienyt liikaa aikaa pois lähtiessä (lue: miksaaja on patalaiska ja hänellä on kiire ryyppäämään) joten sankarillemme jäikin hieman liikaa vapaa-aikaa. Eikun tuumasta toimeen ja virittelemään spesiaalikytkentöjä herra Ojasen laulukanavan signaalireitille. Väliin asetettiin säristinlaite, jota poljin päälle ja pois sattumanvaraisesti (oikeasti sen olisi pitänyt olla oktaaveri, mutta unohdin sen kotiin, hölmö minä). Nauroin räkäisesti kitarataiteilijan viittauksille siitä että hänen mikissään olisi kenties jotain vikaa... Ja ryyppäämään ehdittiin. Ikaalinen (syyskuu 05?): Festivaalien päätösklubilla Ikahovissa oltiin. Siellähän bäkkäri on kerrosta alempana talon toisessa päässä eli langattomien laitteiden signaalit eivät sinne asti kanna. Tämä oli tärkeää tietoa jatkon kannalta, krhm! Pojat ovat sinkoilleet pitkin poikin festivaalialuetta (lue: siis ainoastaan juoneet viinaa backstage -alueella ja puhuneet hölmöjä muille artisteille) päivän ajan ja setin lähennellessä alkuaan meno oli jo varsin irtonaista... Kävin kyseisen ravintelin bäkkärillä ilmoittamassa että viiden minuutin päästä kajahtaa ilmoille virallinen aloitusnauha. Okei, muut seisoivatkin huojuvassa jonossa hyvinkin pian valmiina koitokseen ja tarkistettuani Jussilta (virhe!!) ovatko kaikki kyseiseen urheilutapahtumaan osallistuvat paikalla sain vastaukseksi paljon puhuvan "Kyy!". Jep, menoksi. Pojat pääsivät lavalle kommelluksitta ja eka biisikin alkoi. Hyvinkin pian aloin ihmetellä koskettimien huonoa kuuluvuutta ja yritinkin herra Valopäältä (siis valosuunnittelija Salmiselta) kysellä onkohan kyseinen artisti lainkaan paikalla, mutta hänkään ei nähnyt yleisön yli lavalle. Pian saimmekin vastauksen meitä kovasti askarruttaneeseen kysymykseen kun herra kosketinsoitintaiteilija saapui viereemme salin perälle naama mutkalla kysymään "Mitä vittua?!". No sitä vittua vaan että keikka alkoi jo, missäs olit? Odottamassa tietenkin bäkkärillä että alkunauha pärähtäisi soimaan hänen hienoissa korvamonitoreissaan vain huomatakseen, etteivät ne sinne kauas pysty vastaanottamaan signaalia. Luulin että basistit ovat niitä tyhmiä mutta kyllä se idiotismi taitaa jakaantua ihan tasaisesti jokaisen popparin kesken... Samalla keikalla koimme muutenkin vauhtia ja vaarallisia tilanteita: Parkanon Van Halen oli jotenkin onnistunut Uniklubin setin aikana putoamaan rankkitynnyriin ja nielaisemaan huikalla parikytälitraa alkoholipitoista ravintoainetta.. Seuraavaksi tällä jo legendaksi kohonneella keikalla leikkaamme tilanteen suoraan "Eldorado" biisin introon: odotettavissa olisi wageriaanista, mahtipontisen uljasta syntikansoittoa Buddy Höllin toimesta ja sen päälle herra Ojanen kutoisi suorastaan nerokkaan kitarateeman. Väärin. Kitaristineromme onnistui kuulostamaan lähinnä kevätkiimoissaan olevan uroshirven mahtavalta mylvinnältä ja tiettävästihän hirvet eivät ole juuri Guitar Player-lehden kansissa paljon patsastelleet... Herra itse totesi jälkikäteen että tällä nimenomaisella hetkellä hän luuli tyystin unohtaneensa miten kitaraa ylipäänsä soitetaan. Sen kuuli kaikki onnekkaat jotka paikalle olivat tajunneet hankkiutua. Seuraavaksi ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi muodostui "Melinda", Viimeinen encore menossa ja oli kitarataiteilija Ojasen vuoro loistaa jazzpoljentoisessa kauniissa hiihtoliiton sponssaamassa balladissa. Jälleen väärin. Tämä Pispalan Pulteri onnistui taas ylittämään itsensä ja veti tunteikkaasti koko loppusoolon (varsin pitkän...) salaman tarkkuudella: ei siis kertaakaan osunut samaan lootaan eikä ainakaan oikeaan. Luulinkin tovin, että lavalle olikin saapunut herra Twisted Misterin hahmossa joku 5-vuotias apukoulun ekaluokkalainen joka on juuri pari sekuntia sitten nähnyt elämänsä ensimmäisen kitaran ja päättänyt siltä seisomalta saman tien ryhtyä kitaran Dizzy Gillespieksi. Mutta hänen kunniakseen on todettava ettei hän kuitenkaan ollut kovin kaukana, vain puolikkaan sävelaskeleen päässä... Ja missä ne äänittävät minidisc soittimet ja muut on, kun niitä TODELLA olisi tarvinnut??? Riitis, The Man Behind The Desk