Olemme kuin veljet...
Aiemmin viikolla rakas ajoneuvomme oli joutunut julmien rosmojen käsiin, mutta valppaiden virkavallanedustajien ansiosta "konnat" pidätettiin ja kulkuvälineemme palautettiin omistajilleen. Huumehuuruiset roistot olivat kaahanneet ylinopeutta ratsiaan ja matkanteko päättynyt ennenaikaisesti käsirautoihin. Rikollisuuteen taipuvaiset henkilöt olivat saaneet aikamoisen kaaoksen aikaan bussissamme ja muun muassa kaikki irtaimisto oli revitty irti ja pakattu pinoihin poiskuljetettavaksi. Katoluukkukin oli jostain syystä kadonnut teille tietämättömille ja allekirjoittaneen punkka oli hajotettu atomeiksi väkivaltaa hyväksi käyttäen. Bussimme oli muutenkin kuin talvisodan jäljiltä, mutta meillä oli kiire keikalle joten siivoustalkoita päätettiin siirtää myöhempään ajankohtaan. Paahtavassa auringon paisteessa kohti Seinäjokea.
Oltiin keikalla Tangomarkkinoiden tangovapaalla vyöhykkeellä ja jostain kumman syystä majoitus hotellissa oli ainoastaan neljälle henkilölle. Orkesterimme hierarkiassa alimpaan kastiin kuuluvien eli rumpalin ja basistin oli siis yövyttävä linja-autossamme. Bussissamme on jokaisella popparilla oma peti ja kunnioitammekin toistemme yksityisyyttä siinä määrin, että jokainen käyttää vain ja ainoastaan omaa nimikoitua sänkyään (piste). Ymmärrettävistä syistä jouduin kuitenkin viettämään painajaismaisen yöni erään orkesteritoverini punkassa, kun omani oli siirtynyt ajasta iäisyyteen. Valitsin la***mme makuualustan, sillä huomasin hänen siistineen sen armeijatyyliin tiptop kuntoon, tarkka mies kun on. Voin kertoa, että on muuten aikas hienoa yöpyä bussissa keskellä rymyävää tangokansaa ja vielä upiampaa herätä sieltä aamulla kun lämpötila auton sisällä lähentelee 50 astetta, virtsahätä ja pää kipiänä.
Näillä mennään ja kuin tilauksesta muut orkesterijäsenet saapuivat suihkunraikkaina ja röyhtäillen aamupalalta. Nimeltä mainitsematon mukanamme matkustava henkilö saapui hyvin nukutun yön jälkeen, hammastikku suupielessä bussiin. Hammastikku tipahti lattialle ja kauhee karjaisu kajahti ilmoille kun tulkitsijamme huusi pää punaisena: KUKA VITTU ON NUKKUNUT MUN SÄNGYSSÄ??
No, oikeassahan ystäväni oli. Muitten punkkaan ei ole asiaa, näinhän on sovittu!
By: Örtsi