Leevi And The Leavings keikalla?

Oltiin Haukiputaalla joskus bändin alkuaikoina ja keikan mainostamisessa oli järjestäjillä tapahtunut aika räikeä moka, tahallinen vai tahaton sitä en tiedä. Lehdessä oli ilmoitus, että siellä esiintyy Leevi & The Leavings! Oltiin aika hermona asiasta, koska se oli meille varsin kiusallinen tilanne, sillä tuollainen mainoshan on täysin hyvien tapojen vastainen. Tajusimme myös sen, että siitä syytetään herkästi orkesteria jos mainoksissa on jotain epäkohtia, artisti maksaa tyyliin. Totuushan on kuitenkin, ettei meillä ole mitään tekemistä keikkapaikkojen mainosten kanssa.

Tämän keikan lehtimainoksesta meille kuitenkin kulkeutui tieto jo matkalla Haukiputaalle. Yritimme tietenkin korjata mitä korjattavissa oli enää siinä vaiheessa, mutta vahinkohan oli jo tapahtunut. Neuvottelimme asiasta paikalla olevan suhteellisen iäkkään henkilökunnan jäsenen kanssa ja kerroimme hänelle hyvin yksityiskohtaisesti kuinka toimia asian paikkaamiseksi. Koko ajan oli kuitenkin sellainen tunne, että ei tässä oikein löydetä yhteistä kieltä. Ravintolan puhelin soi taukoamatta, ja kun kuulimme mitä rouva selitti kun häneltä kyseltiin, että esiintyykö siellä oikeasti Leevi & The Leavings, niin hän vain tyynenä vastasi, että kyllä täällä oikeita soittajia on (piste). No, saimme homman jotenkin hallintaan kun vaadimme järjestäjiä kertomaan jokaiselle lipunostajalle, että Leevi & The Leavings ei siellä todellakaan esiinny, vaan LeeWings!

By: Örtsi