Viimeinen voitelu:

Hämeenlinnassa oltiin yksityisbileissä soittamassa sellaisessa hienossa kartanossa. Lavana toimi päärakennuksen terassi ja täytyy näin jälkikäteen vielä kehua, että oli aikas makee mesta. Tultiin paikalle hyvissä ajoin, mutta kun aikataulu selvisi niin kävi ilmi, että meillä on ruhtinaallisesti aikaa ennen keikkaa. Yleisö lähtisi vielä linja-auto kyydillä Elton Johnin konserttiin Helsinkiin ja he palaisivat vasta aamutunneilla takaisin. Keikka alkoi sitten lopulta vasta klo. 6. aamulla, pikkusen jo väsytti siinä vaiheessa, mutta ei kun töihin.

Niin, siinä yleisöä ja keikkaa odotellessa päätettiin lämmittää sauna kun meille sellainen mahdollisuus ystävällisesti suotiin. Mahtavat oli löylyt ja saunareissun päätteeksi kitaristimme päätti antaa purkutuomion saaneelle saunalle arvoisensa viimeisen voitelun ja kuinkas muuten, kun virtsaamalla kiukaalle, luullen olevansa viimeinen henkilö joka saunoisi siinä saunassa. Seuraavana aamupäivänä omistaja kuitenkin päätti kaveriporukan kanssa ottaa vielä yhdet löylyt ennen purkua, vaikka edellisiltana oli kovaan ääneen julistanut, että nyt on sitten viimeiset löylyt siinä liiterissä otettu... voitte kuvitella Jussin ilmeen kun hän kuuli, että sauna on taas lämpiämässä. Aika punaiset oli miehellä posket.

By: Örtsi