LeeWings syntyy
Haku päällä
Tammikuu 1998. Kiertelen räntäsateessa tamperelaisia musiikkiliikkeitä LAULUSOLISTIA ETSITÄÄN -ilmoituksia mukanani. Levittelen ilmoituksia ympäri kaupunkia kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, joissa kuvittelen laulusolisteja majailevan. Kirjastot, kaupat, kapakat ja ilotalot. Luulisi näistä löytyvän...
Muutamia viikkoja aiemmin olimme nimittäin basisti Jukka Ojalan kanssa päättäneet toteuttaa jo vuosia haaveena olleen idean yhtyeestä joka soittaisi ainoastaan Leevi and the Leavingsin tuotantoa. Bändissä oli siis jo rumpali ja basisti, joten seuraavaksi päätettiin keskittyä laulajan etsintään. Heti alussa mielessä kävi eräs parkanolainen herrasmies, johon olin törmännyt keikoilla pari kertaa vuosien saatossa. Laulusolistia päätettiin kuitenkin käytännön syistä etsiä ensin Tampereelta.
Flirttiä ja silmäpeliä
Tolppamainostus alkoi tuottaa pikkuhiljaa yhteydenottoja ja tammi-maaliskuun aikana läpikäytiin useita demonauhoja sekä pidettiin "koelaulutilaisuuksia". Kukaan ehdokkaista ei hyvistä yrityksistä huolimatta tuntunut luontevasti istuvan perustettavan yhtyeen laulusolistin pallille. Viimein päätettiin ottaa luuri kauniiseen käteen ja soittaa Harri Mansikkamäelle Suomen Parkanoon.
Ongelmana oli vain, että kumpikaan meistä ei tiennyt tulevan laulusolistimme nimeä saati puhelinnumeroa. Ainoastaan Harrin jo vuosia sitten lopettaneen bändin nimen. White One oli saavuttanut aikoinaan Parkanon seudulla jonkinlaista mainettakin, joten luotettiin siihen, että kaikki tuntee apinan vaikka apina ei tunne ketään. Ensimmäinen soitto parkanolaiselle promoottorille tuottikin heti tuloksen ja kohta langan päässä olikin jo Parkanon innostunut sonni.
Treffit
Sovittiin, että Harri tulee käymään Tampereella treeneissä. Päästäisiin vähän kuulemaan kuinka mies oikeasti vetää, koska vuodet olisivat saattaneet kullata muistoja jonkin verran. Parin biisin jälkeen todettiin, että osaahan tuo vieläkin laulaa ja pidettiin tupakkatauko. Ennen kuin tuo tauko oli ohi, oli Harri jo hommannut bändiin sekä kosketinsoittaja Juha Kinnusen että kitaristi Jussi Ojasen. Edellinen Karvian Kirin kovimpia junioripainijoita ja jälkimmäinen Parkanon Urheilijoiden suurin telinevoimistelijalupaus. Bändi oli siis kasassa!
Raskaus
Heti alusta alkaen oli selvää, ettemme lähtisi orjallisesti imitoimaan esikuvaamme, mikä olisi melko mahdotontakin jo Göstan tunnistettavan soundinkin vuoksi. Päätettiin siis tehdä omanlaisia versioita kunnioittaen kuitenkin sävellysten ja tekstien alkuperäistä henkeä. Maalis- ja huhtikuu treenattiin ja soviteltiin Leavings -tuotantoa enemmän LeeWingsin näköiseksi. Tampereella, Suomen Trikoon tiloissa olisi vietetty silloin hikisiä hetkiä, jos ei treenikämppä olisi sattunut olemaan niin pirun kylmä.
Synnytys
Toukokuun 8. päivä istui vanhan pakettimersun kyydissä hyväntuulinen ryhmä. Olimme matkalla LeeWingsin ensimmäiselle keikalle Jämsän Gasthausiin. Kaikilla oli fiilikset ja odotukset korkealla, mutta samalla myös jännitti miten keikka tulee menemään. Muistetaanko me biisit ja miten yleisö tulee reagoimaan. Oltiinhan tässä tekemisissä lähes historiallisten asioiden kanssa.
Illalla paikka on tupaten täynnä ihmisiä ja alkunauhaksi valittu Tuhannen markan seteli lähtee pyörimään. Aikaa lavalle nousuun kolme minuuttia... Siitä enemmän tulevissa tarinoissa.
by: Vesku