Marraskuussa oli keikkarintamalla hiljaista kuin haudassa, ja kypärät kallellaan vetäydyimmekin poteroihin. Tauon aikana vedimme tiukan punttisalikuurin ja trimmasimme vartalomme upean ruskettuneiksi ja lihaksikkaiksi. Älyllisen ylivertaisuuden osoittamiseksi liityimme Mensaan. Varusteet huollettiin, aseet rasvattiin ja ammusvarastot täydennettiin. Panssarivaunumme modifioitiin vastaamaan nykypäivän vaatimuksia ja maastopuvut päivitimme talviolosuhteisiin sopiviksi. Valorakettiosaston vuoropäällikkönä toimiva Korpraali Salminen ylennettiin Alikersantiksi, ja tykistövastaavat Ylikersantit ylennettiin Vääpeliksi. Varustehuollot ja ylennykset suoritettuamme teimme pari pistohyökkäystä tarkoin valittuihin kohteisiin. Suuntasimme tykistötulen ensin kohti Kanta-Hämettä... osuma ja maavoimat liikkeelle...

11.11. Lammi / Rav.Hovi
Asianmukaiset tervehdykset suoritettuamme siirryimme tyylikkäässä jonomuodostelmassa bussiin. Johtajakuskiksi arvovaltainen raati valitsi eniten natsoja liivintaskussa kantaneen Harri Mansikkamäen. Kunniatehtävän hän suoritti arvoon sopivalla jämäkkyydellä. Kerrankin oltiin ajoissa perillä ja kävi niin, että edes henkilökunta ei ollut ehtinyt paikalle ennen meitä. Tupakat huuleen ja rynnäkkökiväärit takaisin loosteriin. Pari morsetusta myöhemmin ovet aukesivat ja laitteisto oli kasassa ja toimintavalmiudessa. Lammin valloitus sujui voittoisasti, ja paikkakunta antautui 1,5 h kestäneiden ankarien taistelun jälkeen. Kiitos, Lammi! We love you!

26.11. Tampere / Ruma
Rumia oltiin ja rumilta näytettiin. Kunnia-arvoisten järjestäjien toimesta orkesterin iskukykyä heikennettiin salamyhkäisesti, erilaisilla, meille ennestään tuntemattomilla, hermostoon vaikuttavilla nestemäisillä tuotteilla. Taistelimme urhollisesti viimeiseen mieheen, mutta lopulta olimme pakotettuja antamaan perääntymiskäskyn. KIITOKSET järjestäjille vieraanvaraisuudesta ja sotasaaliiden palauttamisesta.

29.11. Tampere / Rav.Komeetta
Panokset lippaaseen, jonka jälkeen suoritimme maastoutumisrituaalit millimetrin tarkasti. Liiankin tarkasti, sillä suuri osa vastapuolen taistelijoista eksyi matkalla sotatantereelle. Paikalle saapunut valiojoukko pisti kuitenkin orkesterin koville. Anoimme vastapuolelle hieman tasoitusta ja päätimme olla käyttämättä savupommeja sekä supistimme liekinheitinarsenaalin minimiin. Hyvä taistelu ja tyytyväisin mielin poistuimme kohti uusia seikkailuja. Tattis, Tampere!

T: Örtsi