Kesäkuun keikkaraportti

5.6. Nilsiän Tahkovuori.
Perusmeininkiä ja lisävahvistuksena Jenni Kovanen taustalaulu. Tai se olikin Siilinjärvellä. No mutta niitä menee aina paitsi, että se ei ollutkaan Siilinjärvellä...missähän se oli?

11.6. Kouvolan Vaakuna.
Jotenkin Kouvolassakin kitaristimme oli jälleen "Framilla". Muuten niin hillitty ja korrektisti käyttäytyvä Parkanon oma poika toteutti nimittäin jokaisen lapsiperheen unelman hotellilomasta. Hän roudasi noin viiden aikaan aamuyöstä kitaravahtimensa hotellihuoneeseen. Heviklassikko on aina heviklassikko aikaan kuin aikaan. Taisipa niissä "jameissa" rumpalisti Vesakin esittää suht. vapaamuotoisen version Stingin Bring on the Nightista. Helmiä siolle.

12.6. Parikkala Kaakonranta.
Tästä keikasta päällimmäisenä jäi mieleen aivan mahtava takahuonetarjoilu. Siitä riitti meille iloa aina Korpilahden keikalle asti - Kiittää ja kumartaa! Kiitos myös runsaslukuiselle yleisölle. Tehtiin kuulemma paikan yleisöennätys.

18.6. Vantaa, Myötätuulirock.
Oli rokkia ja meininkiä. Kiitämme Aarne Tenkasta vierailusta ja tunteikkaasta tulkinnasta kappaleissa Mitä kuuluu Marja-Leena ja Muotitietoinen sekä hyvistä vitseistä.

19.6. Korpilahti, Ohrantähkä.
Perusmeininkiä. Taitettiin matkaa pikkubussilla, mutta onneksemme Telaketju -orkesterin bassotaiteilija Masa Maunula oli mukana viihdyttämässä meitä. Hauskaa oli...Kissalle terveisiä!

25.6. Kalajoki Beach.
Juhannus, sen nyt tietää mitä siitä jäi mieleen, ei mitään. No jotain kummiskin. Okei ainut sadepilvi Tampereen pohjoispuolella päätti pistäytyä Kalajoella juuri kun oli meidän vedon vuoro, mutta ymmärsi rauhoittua onnekseen. Juu taas oli rokkia meininkiä. Kiitämme muitakin bändejä. Hyvät oli jatkobileet. Ai niin...Jussi grillimestarina pisti grillin pystyyn back-stage alueella. Arvaattekin kuinka siinä kävi. Juu liekkejä ja vaarallisia tilanteita. Onneksi järkkärit toimivat palomiehinä ja kaikki ovat edelleen hengissä. Järjestysmiehet varmaan muistavat tapahtuman loppuelämänsä - Jussista en olisi niinkään varma. Kivaa oli!

26.6. Sysmä, Uoti.
Juhannuspäivä, krapula ja vapina. Vähän oli Spinal Tap meininkiä ilmassa. Jussi kun ei millään sisäistänyt, että olemme Sysmässä, koska joka toisessa biisissä kitaristitaiteilijamme muisti kiittää ja kannustaa JOUTSALAISIA! Anteeksipyyntömme Joutsalaiset - eikun Sysmäläiset.

Ja lopuksi vielä muutamia urheilutuloksia trendilaji kädenväännöstä. Jussi Ojanen nappasi itselleen LeeWingsin vuoden 2004 vääntäjätittelin. Kyllä ny kelepaa. Per**le vieläkin on ranne kipeä! Tässä virallinen tuloslista:

1. Jussi Ojanen
2. Jani Hölli
3. Vesa Saarikoski
4. Jukka Ojala (mulla oli käsi kipeä)

Harri Mansikkamäki hylättiin doping epäilyjen vuoksi. Vuosi kilpailukieltoa!

By: Örtsi & Junnu