01.12 Nurmijärvi / Rav. Duetto
Ah, joulukuu, tuo pikkujouluista nimensä saanut kuukausi alkoi meilläkin juuri lillajul-tyyppisellä keikalla. Paikkana siis Nurmijärvi ja ravintola Duetto. Bändin etujoukko eli kitaristituuraaja Joni, kiipparistituuraaja Antti sekä allekirjoittanut oli paikalla hyvissä ajoin, jossa meitä jo odottelikin valomies Tomi. Tässä kohtaa täytyy kertoa vähän LeeWingsin "hommat isolla" meiningistä. Nimittäin tällä keikalla meidän seitsenhenkinen ryhmä liikkui viidellä autolla: Kolmella henkilöautolla, yhdellä bussilla ja yhdellä kuorma-autolla. Ainoastaan tuuraajamuusikot eivät saaneet omaa henkilökohtaista kuljetusta. Jotain häiriötä oli kuitenkin taas tiedonkulussa, koska ne kolme tilaamaamme pidennettyä Limusineä oli vaihtunut Skodaan, Toyotaan ja Bmw:hen.
Keikan yllätysbonuksena oli järjestäjän edustajan kanssa vedetty kolmen biisin Dingo setti alkuillasta. Sinä ja minä, Autiotalo ja Levoton Tuhkimo pölähti komeasti vierailevan solistin tulkitsemana. Lavalla oli menoa ja meininkiä kuin Dingolla aikoinaan ja savuakin riittävästi erikoissavumiehemme Tomin toimesta. Oli hienoa vetää Rinkoa varsinkin kun solisti oli panostanut ulkonäköön ollen kuin ilmetty Neuman vuosimallia -85 meikkeineen ja röyhelöpaitoineen! Tämä alkuillan yksityisshow oli niin suuri menestys, että päätettiin toisintaa se vielä oman keikan encoren encorena. Mikäs sen hienompi lopetus hienolle keikalle! Kiitokset järjestäjille ja erityisesti vierailleelle solistille! Otetaan uusiksi kuten sovittiin!
Kotimatka sujuikin leppoisasti hyvässä seurassa kun ajelin yksin meidän kolmentoista metrin keikkabussia Tampereelle. Jalkatilaa riitti!
By: Vesku
05.12. Toijala / Kruuna & Klaava
Itsenäisyyspäivän aattona suuntasimme Suomen Toijalaan. Kruuna & Klaavahan on tuttu paikka meille Toto-pelureille jo entuudestaan. Pelinappulat olimme kuitenkin näin joulunaikoihin sijoittaneet pukinkonttiin... Hyvät oli palautusprosentit, ässä-arpa ja nahkahansikkaat, kiitän! Eipä siinä mitään... Isänmaallisesti soitimme ryhdikkäässä asennossa suomenkieltä hyväksi käyttäen kappaleita, joita yleisö korvillaan sujuvasti kuunteli. Osa kansalaisista liikutti ruumiinosiaan sulavasti musiikiksi kutsumamme taiteen tahdittamina. Pojat tanssivat, tytöt itkivät onnesta ja aamulla oli krapula ja vapina, siinäpä se pähkinänkuoressa!... Santulle ja kaikille henkilökunnan jäsenille syvä kumarrus, ryyditettynä kiitos-sanalla! Ps. Ei oltu linnanjuhlissa, sillä väsytti niin pirusti seuraavana päivänä!
By: Örtsi
08.12. Ähtäri / Mesikämmen
Itsenäisyyspäivän juhlahumusta selvittyämme matkasimme seuraavaksi Ähtäriin eläinten keskelle keikalle. Onneksi saimme kuiteskin soittaa sisätiloissa ja ihan ihmisille. Kamat kasaan ja nauttimaan vuoden ensimmäistä jouluateriaa. Aterioinnin jälkeen pääsimme kylpylään, tosin ei ihan ekalla yrittämällä... koskaan ei voi voittaa... Taasen oltaisiin tarvittu Ojasta apuun. Vesileikkien jälkeen kävelimme hotellihuoneisiin, mihinkä tosin olisi vähintäänkin tarvittu mopoa. Käytävä oli ainakin kaksi kilometriä pitkä ja välillä piti koukata ulkokauttakin. Melkoinen survival-polku sinänsä. Soitto oli jo kympiltä mikä on harvinaista herkkua. Menoa ja meininkiä riitti ja kansa oli hyvissä pikkujoulutunnelmissa. Keikan jälkeen käytiin Ähtärin keskustassa kahtomassa Ylanderin Katrin keikkaa. Hyvin se veti, niin veti muuten meitin valomies Salminenkin pitkästä aikaa... jo toisen kerran tänävuonna. Tällä menolla siitäkin tulee alkoholisti. :) Takaisin ei meinattu kyllä ihan helpolla päästä, taksit kun oli vähän kortilla. Onneksi yksi paikallinen herra hoiti homman kotiin, että kiitos vaan!
By: Jay
23.12 Mäntsälä / Amizza
Juu, Mäntsälään pukinaattona... Ei siinä mitään, kamat autoon ja eteenpäin. Amizzaan on aina hienoa piipahtaa. Pelkästään jo sen takia, että omistajapariskunta on niin ystävällisiä ja ovat aina kohdelleet meitä arvoomme sopivalla tavalla?! :) ... kuten muukin henkilökunta. Juhlatapahtuma ei varmaankaan ollut vuoden vilkkain ilta, mutta toivottavasti paikalle saapuneet saivat edes jonkun verran joulumieltä imettyä kehoonsa... myö ainakin saatiin... Jouluaatto SAATANA! Joo, aikaa on vierähtänyt joulusta jo sen verran, että en osaa nyt muuta kertoa kun, että steissi oli stygee, rotsi natisi, keiszit bamlas ja stiflast tsembalo slaijas??? Seuraava potilas...
25.12 Parkano / Parooni
Ristus, että on rankkaa lähteä keikalle joulupäivänä. Lahjattomat keikkailee joulunakin... vanha tunturisanonta! Ei siinä mitään, ensin kinkkua suuhun, sitten vedimme käteen... hanskat... ja töihin! Bussissa vertailimme kellä on isoin... lahja, hiplasimme toistemme kalsareita (pitkiä) ja rapsuttelimme arpoja. Matka sujui leppoisasti ja yks, kaks oltiin perillä. Vehkeet pystyyn ja löylyyn, sillä roudauksen jälkeen meitä odotti Harrin sauna toimintavalmiudessa, ja riisuttuamme luikahdimme varovasti sisään. Hyvää huolta meistä pidettiin ja suuhunpantavaa saatiin riittämiin, kiitämme. Keikalla puristelimme rintoja, oltiin pystyssä kuin toteemipaalut ja rakkauden ammattilaisina vedimme Lauraa, Päiviä, Kyllikkiä, Teuvoa ?!..ja... joo, KIITOS Parkano ja Jussille kanssa kumarrus vierailusta... sie oot ihaana!
By: Örtsi
30.12 Nivala / Hotelli Puustelli
Nivalan ja Tampereen välillä on saatu muuten yllättävän paljon kilometrejä mahdutettua. Suomen maisemat ei kovin paljoa viihdytä kaikessa lumettomassa pimeydessään... ja kiitos ei niinkään kaunis, sille autoilijalle joka pelkäsi vastaantulevia ja hiljenteli aina kuuteenkymppiin... eikä ainoastaan mutkissa... Onnexi ei tarvinnut ajaa perässä kuin muutaman tunnin... ***tna... Bussissa oli tapojemme mukaan riittävästi oheistoimintaa ja mukavastihan matka siinä sitten menikin. Perillä oli hyvä meininki ja saatiin kamat kivuttomasti kasaan ennen saunaa. Löylyt ennen keikkaa, se on aina ihan parasta. Veto meni hyvin, oli hauska soittaa ja saatiin yleisö bailaan... kyllä siitä 20 henkisestä yleisölaumasta lähtikin hirvittävän paljon ääntä. Tärkeintähän ei ole "yleisön" koko vaan tekniikka ja taito elämysten saavuttamiseen. Leewingsiltähän se onnistuu ;D Olisikohan väki säästellyt itteensä uudenvuoden biletyksiin? Tietää ei voi... mutta kiitokset kuitenkin Puustellille.
31.12 Alavus ja Puustelli jälleen
Hyvin nukutun "4h" yöunien jälkeen heräilimme pirteinä kuin pallokalat, yhdistetylle aamupala/roudaukselle. Nivalan Puustelli jätettiin taakse ja suunnattiin kohti Alavuden Puustellia. Pakkohan siä veljekset Keskisien kyläkaupassa oli poiketa ku kerta ohi ajeltiin. Kaikkee kivaa löydettiin ja valomiehemme Tomikin sai uuden katuharjan. Edellinen kun hajosi kesällä, aamuyön tunteina harjapalloturnauksessa... ymmärrättehän varmaan. Alavudella sit taas kamat pystyyn ja ravintolan epäonneksi saimme itse valmistaa ateriat keittiössä. Mikrokin toimi vielä neljännen soittajan jälkeen kunnes se sitten saatiin "yllättäen" hajotettua. Miksaajamme Hannu näppäränä kuitenkin osasi ihan itse lämmittää oman ateriansa kaasuliedellä. "onneksi ei ollut LIEKKI-JYKÄ mukana". Sorry Puustellin kokit, ei olla totuttu tollasiin nykyaikaisiin vempaimiin... Kylmä olut ja makkara, se on pruukannut olla siinä... Keikka oli loistava, meillä oli kivaa, yleisö tykkäs, joras ja lauloi hienosti mukana. Populaakin oli vähintään kymmenkertainen määrä edelliseen päivän Puustelliin verrattuna. Nii ja Alavuden parhaalle muonittajalle "Ville Ranta-Aholle" vielä kiitokset pändin yöpalasta ja aamuyön juttuseurasta. Koko cityn paras grilli :)
By: Joni