Elokuun keikkaraportti

No niin, elokuu meni ja taas olisi tilinteon hetki, kuukautisten muodossa.

3.8. Oli aika puhallella pölyt kapteeninlakeista, jotka olivat jo aivan liian kauan olleet käyttämättöminä bussin hattuhyllyllä. Suunnaksi Jyväskylän satama missä meitä odotteli idyllinen sisävesilaiva Ms.Rhea kauniissa kesäsäässä... oli siis aika merirosvojen nousta laivaan. Kamat pystyyn yläkannelle kirkkaan kesätaivaan alle ja soundcheckiä kehiin. Homma hanskaan ja sitten oheistoimintaa suorittamaan eli syömään ja ruokajuomia nauttimaan. Hiiohoi, ankkuri ylös ja kokka kohti keikkaa. Oli siinä lokit ja mökkiläiset ihmeissään kun bändi tööttäsi PA:n täydeltä keskellä ulappaa. Fiilis oli leppoisa ja bändillä sekä yleisöllä hauskaa. Kiitämme henkilökuntaa ja toivomme että taas tavataan. Kiitokset myös miksaajallemme Riitikselle.

Seuraavalla viikolla bussinnenä kohti "kalakukko cityä" eli Kuopijota. Matkalla Kuopioon ilmeni bussin laturin kanssa ongelmia, latasi nääs aivan liikaa. Akut kiehumispisteessä ja bussissa kaamea rikkihapon käry. Röökinpoltto ei juuri innostanut, sillä silloin seuraava keikka olisi saattanut ollut aivan toisissa atmosfääreissä... Hengissä perille ja tarkoituksena pitää pari päivää älämölöä ravintola Albatrossissa, joka on aikas magee mesta Kuopion satamassa. Albatrossin isohko stage ja loistava henkilökunta ansaitsevat erikoismaininnan. Puitteet siis mainiot ja väkeä paikalla molempina iltoina mukavanlaisesti, toki enemmänkin olisi mahtunut. Bändillä oli kivaa ja niin näytti olevan myös yleisöllä. Kiitämme henkilökuntaa ja toivottavasti tapaamme taas!! Kuopion torilta paistettuja muikkuja ja kalakukkoja evääksi ja kotiinpäin! Kotimatkalla bussinongelmat edelleen ratkomatta. Viisaina miehinä ymmärsimme kuitenkin kytkeä kaikki bussin sähkövermeet päälle, näin saatiin lataus siedettäviin lukemiin.. bändikin kuormitti jääkaappia kaksinkäsin. Tampereella popparit jätettiin kalakukot kainalossa kotiovelle ja bussi korjaamolle!

Seuraavana viikonloppuna jatkoimme varotoimenpiteenä jääkaapin kuormitusta. Suuntasimme kohti keskipohjanmaata, määränpäänämme Kaustinen ja ravintola Konsta. Paikka on meille entuudestaan tuttu, joten roudaus ja soundceck sujuivat ripeästi miksaajamme Jykän taikoessa soundit kohdalleen. Rutiinitoimenpiteiden jälkeen olikin aika siirtyä majoitukseen ja saunan lämmitykseen. Kortteeri sijaitsi hieman keskustan ulkopuolella: idyllinen maatalo peltojen keskellä, todella viihtyisä paikka! Saunakenraali Jussi tuikkasi tulen kiukaan alle ja saunan lämpiämistä odotellessamme pohdimme jonkun matkan päässä olleen kotiteurastamon toimialaa?! Tulimme siihen tulokseen, että sen täytyi olla W.A.S.P:n poikien sivubisnes... Anyway, palasimme keikkamestaan saunanraikkaana ja valmiina puolentoista tunnin hikoiluun. Konsta oli täynnä bailaavaa ja laulavaa jengiä, bändi antoi parastaan ja kaikki tuntui viihtyvän. Kiitämme henkilökuntaa... joko tullaan uudestaan? Kiitokset myös Jykälle miksauskioskin päällikkyydestä, hyvin sä taas vedit!

19.8. Suuntana Mikkeli ja hotelli Vaakuna. Paikka on tullut tutuksi vuosien saatossa mutta aina vaan jaksamme ihmetellä backstagen antimia... Vissyn kaveriakin oli puoli litraa piiskaamassa poppareita huimiin suorituksiin. Keikalla bändi antoi kaikkensa ja yleisö viihtyi. Kiitämmekin loistavaa henkilökuntaa ja kumarramme tosi syvään!! Seuraavana päivänä kiireetön roudaus, osa viikareista kävikin vaate- ja taide-elokuva kaupoilla... Poikkesimme Mikkelissä myös kalamarkkinoilla, verkot veteen ja paistettuja muikkuja pyytämään! Hyviä olivat, mutta raatimme totesi, että kyllä Kuopion muikut rulettaa.

Mikkelistä suuntasimme kohti Pieksämäkeä ja Wanhoja Weturitalleja. Matkalla ukot valelivat itseään sisäisesti nuottiöljyllä. Poiketessamme erään kyläkaupan kahviossa, ratkaisimme monimutkaisen matemaattisen yhtälön! Eli X = Jussi + ureointi - vaatteet!! Kuka sanoi, että näillä reissuilla ei juuri viisastu...? Pieksämäelle saavuttiin hyvissä ajoin, eli roudukseen ja checkiin oli ruhtinaallisesti aikaa. Roudus paikkaan oli tosi helppoa: kamat sai bussinpersiistä suoraan lavalle... näin se pitäis olla joka paikassa. Keikallakin meininki oli hyvä, mutta väkeä olisi saanut olla enemmän... ehkä sit ensi kerralla. Backstage sijaitsi naapurirakennuksessa, Taekwondo-klubin naapurissa. Siispä odotellessamme keikan alkua kävimme ottamassa mittaa hiekkasäkeistä... säkit voittivat kaikin tuomariäänin. Ei ollut meidän laji tuokaan!! Kiitos Beathill, Leewingsit kiittää osaavaa henkilökuntaa ja innokkaita faneja.

Ok, viikko vierähti haavoja nuollessa kunnes taas perjantaina baanalle, määränpäänämme Hämeenkyrö. Ravintola Venttiili toimi keikkapaikkana ja se on tosi mukava ja rento mesta. Ravintola sijaitsee kolmannessa kerroksessa, joten jälleen pystyimme toteamaan että hissi on parasta sitten pyörän keksimisen!! Keikka oli hyvä ja jengi lauloi kiitettävästi... suurin osa jopa oikeaa biisiä! Kiitämme mukavaa henkilökuntaa ja osaavaa yleisöä.

Yöllä siirryimme Ikaalisiin jossa illalla olisi keikka hotelli Ikahovissa. Muutama tunti unta palloon, sitten backstagepassit kaulaan ja Wanhan kauppalan festivaaleille diggailemaan bändejä. Meininki oli festivaalialueella mukavan leppoisa jo päivällä, ja iltaa kohti tunnelma vaan tiivistyi. Uniklubin komijoiden poikien saatuaan settinsä päätökseen suuntasi kansa kulkunsa Ikahoviin, jossa me valmistauduimme keikkaan kellon ollessa n.01.30. Heh, suht helmi aika aloitaa keikka. Bändi lavalle ja meininki päälle... paitsi Hölli-perkele!! Ukko häslää backstagella kun muut vetää kybällä lavalla! No, kyllä se paikkansa sitten löysi heti toisessa biisissä. Keikka oli hyvä, jengiä tosi paljon ja meininki aivan katossa. Ikahovi on meille yksi parhaista keikkamestoista ja henkilökunta aivan uskomattoman mukavaa!! Iiiiiso kiitos Sunnalle, Harrille ja muille... nyt jo on ikävä teitä!!

By: Harri-setä