Elokuun keikkaraportti

6/8 Sahalahti/Krouvi
Sahalahden Krouvi on kyllä semmoinen mesta jonka jokaisen, joka vähänkin luulee olevansa Rokkikukko pitäis kokea. Kyllä siinä maailmanvalloitus puheet saa uuden perspektiivin tai ehkä jopa kannustaa yrittämään vieläkin enemmän. Hienoa perussuomalaista meininkiä! Kiitämme henkilökuntaa hyvästä huolenpidosta.

13/8 Kankaanpää/Kultainen Kukko
Kankaanpäässä on aina hienoa vetää, mahtava yleisö ja kun siihen vielä lisätään muutama Parkanolainen, niin siinä on maail.. no ainakin Satakunnan paras yleisö. Kiitämme Laakson Jannea ja Shotgun- orkesteria valoshow:n järjestämisestä, vain pommit puuttuivat. Roudaus ja nukkumaan, ei jatkobileitä.

14/8 Oulu/ Rattori lupi
Oulussa oli ilmassa Leewings- Big Band meininkiä kun meillä oli kaksi kosketinsoittajaa (Junnu ja Hölli) messissä. Halusimme tarjota Oululaisille vähän spesiaalishown ja vaikutti siihen sekin, että bändin sisäisessä tiedonkulussa oli pieniä aukkoja kun vasen jalka ei oikein tiennyt mitä oikea tekee, kahdet kiipparit siis, mutta onneksi rumpaleita oli vain yks. Paikkasimme kuitenkin tilanteen unohtamalla hoitaa itsellemme miksaajan, onneksemme Laura Voutilaisen miksaaja tarttui puikkoihin, bändi kiittää! Erik Valkama oli kitaran varressa kun taiteilija "Kliffa" Ojanen oli bestmanina serkkunsa häissä, toivotamme hääparille ONNEA! Hyvä meininki oli ja Kärppä- huudot raikui jo vaikka jääkiekko kausi ei ole vielä edes alkanut, eiköhän ne hiljene kun Ilves saapuu kylään. Hotelliin ja aamulla roudaus.

20/8 Paimio/Paimion Putka
Aurinko paistaa ja linnut laulaa ja bussi kohti putkaa (klo 17.) Ongelmat alkoi kuitenkin heti kättelyssä, ei ehditty kun 30 km Tampereelta ja hätävilkut päällä tienposkessa, tupakka huuleen ja renkaita potkiin. Jussi terävänä kaverina bussin alle, tukka pystyssä ja yltä päältä öljyssä ja kurassa koko mies, mutta ei kissaa ehtinyt sanoa kun vika oli paikallistettu. Jarruputki poikki! Eikun korjaaja paikalle. Matka jatkuu... 10 km ja sama homma, tienposkessa taas ja korjaaja paikalle. Okei, hommat hanskassa ja vakuutukset Tanskassa, eteenpäin... Oltiin perillä 22.40. kamat pystyyn ja keikka. Mielenkiintoinen paikka, entisen putkan tiloihin rakennettu ravintola. Putka on varmaan yks niistä mestoista joista sitten eläkepäivillä voi heittää läppää mummoille ja miksei vaareillekin kortinpeluun ohessa. Okei, kiittää Paimio! Kamat autoon ja Tampereelle.

21/8 Parkano/Paroni
Juu, oli menoa ja meininkiä! Parkanossa on aina hauska soittaa, taitaa olla jonkun verran kotikenttäetua meillä täällä päin Suomea, kun on tota Parkanotaustaa bändissä. Tänään selvittiin ilman suurempia kommelluksia, mitä ny piuhat oli vähä sekasi ja sound- check kesti vähä turhan kauan, normipäivä. Kiitämme Vähistä (tekniikkapuolen työharjoittelijaa) joka on jaksanut meidän seurassamme pari kuukautta, hyvää opintojen jatkoa. Kiitos ja kumarrus, Parkano!

27/8 Hanko/Hangon Kasino
Torstai 26/8 klo 13.00. Puhelin soi ja rumpali/managerimme herää kesken yöunien, mitä vitt..? Ohjelmatoimistosta soitettiin, että Matti (Nykänen) on estynyt esiintymästä julkisuudessa ainakin joksikin aikaa (syyn tiedättekin) ja Leewingsiä pyydettiin paikkaamaan Masaa Hankooseen. Vähän sekavin fiiliksin oltiin, mutta eikun kamat bussiin ja kohti etelää. Eka keikka Hangossa bändille ja kyllähän hommat hoitu ja hieno fiilis oli keikalla. Pikku kommelluskin sattui ja jälleen kerran pääosanesittäjä oli kitarasankarimme Parkanon suunnistajien entinen ykköstykki Jussi Ojanen. Käytyään n. 1/2h. keskustelun järjestäjän kanssa ruokapaikan sijainnista ja kartta kädessä Ojanen lähti johdattamaan joukkuetta syömään. Ruoka oli maittavaa ja maha täynnä suunnistajamme kiitti kokkia ja poistui hotellin muiden vielä jäädessä ruokailemaan. Poistuessamme kaikkien hämmästykseksi tarjoilija juoksee perään ja ojentaa laskun, no money! Rahattomille soittajille tiskiharjat käteen ja tulikivenkatkuinen puhelinsoitto Ojaselle, mies tyynenä vaan, että aijaa, sorry jätkät oliko se väärä ravitsemusliike? no, mutta nyt on suihku kesken, koettakaa pärjätä ja luuri korvaan. Loppu hyvin kaikki hyvin lasku keikkajärjestäjälle ja kaikki tyytyväisiä. Tackar Hangö, oli kivaa!

28/8 Ikaalinen/Ikahovi
Karavaani saapuu Ikaaliseen ja vettä sataa, totta kai kun täällä on vestivaalit niin kyllähän vettä pitääkin sataa, niinhän Provinssissakin aina ja sehän on sentään Suomen ykkösfestari. Juu, kamat äkkiä kasaan ja diggaileen bändejä, no pari orkesteria ehdittiin näkeen, mutta laatu korvaa määrän, Uniklubi ja Egotrippi, mahtavat vedot molemmilta, superia! Kyllähän mekin hauskaa pidettiin, kun tupa on täynnä festivaalikansaa niin vanhakin nuortuu, eikun nupit kaakkoon ja haara-asento päälle... Jatkobileet järjesty ja kiitämme edellä mainittuja orkestereita osallistumisesta, maailmaa pelastettiin. Kai? Tällä kertaa isoin kirjaimin järjestäjille, KIITOS!

Lopuksi urheilua: Olympialaiset! Aina tulee yllätyksiä ja selityksiä riittää. Suomalaiset yllättyivät kuumuudesta, oliko nää Kesä- Olympialaiset??? Tuulikin oli oikukas, "aina mä purjehtimisesta oon tykännyt, mutta ku tuulen kaa oli vähä ongelmia" vastatuulta, juu... ja "kyllä mä Pihtiputaalla, mutta ku ..käsikin on vähä kipeenä ja astmaakin pukkaa, nuhasta nyt puhumatt"..jne.. Ei valiteta, arvokasta kokemusta kertyi ja neljän vuoden päästä uutta matoa koukkuun ja ruisleipää aamun illoin! Loppu hyvin, kaikki hyvin, tulihan niitä mitalejakin. Onnea menestyjille! World - Cup alkaa, nyt sitten näytetään.

By : Örtsi